Me intoisan takana

Me Intoisan takana

Intoisan takana olemme me, Sari ja Tiina. Ystävykset, joiden intohimo ompeluun ja käsillä tekemiseen loi Intoisan. Juuremme ovat vahvasti Pohjanmaalla, vaikka nykyinen sijaintimme onkin pääkaupunkiseudulla.

Molempien into käsillä tekemiseen alkoi jo aivan pienenä äitien ompeluksia seuraillen.
Tiinan sydän vei vaatetusalalle ja hän on työskennellyt kangasmyyjänä sekä yli 10:n vuoden ajan isossa suomalaisessa vaateketjussa mitoitusten ja vaatteen istuvuuden parissa. Tiinan intohimona on ollut saada kaksiulotteiseen kaavaan muoto, jolla saada aikaan kauniisti istuva vaate toiminnallisuutta sekä eri kokojen tarpeita unohtamatta.
Sarin mieli on palanut aina ompelulle. Haaveet omasta kaupasta kehittyivät vuosikymmenen aikana työskennellessä vähittäiskaupan alalla sisustuksen ja vaatteiden parissa.

Innostuimme toistemme ajatuksista, Sarin haaveesta perustaa oma kauppa sekä Tiinan halusta antaa kaikille mahdollisuus tehdä kauniita vaatteita ja siitä syntyi Intoisa.

Tästä alkaa meidän matka kohti uusia haasteita ja haaveita. Mukavaa, jos saamme sinutkin mukaan innostumaan ja seuraamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sunnuntai,Maanantai,Tiistai,Keskiviikko,Torstai,Perjantai,Lauantai
Tammikuu,Helmikuu,Maaliskuu,Huhtikuu,Toukokuu,Kesäkuu,Heinäkuu,Elokuu,Syyskuu,Lokakuu,Marraskuu,Joulukuu
Tuotteita ei ole tarpeeksi jäljellä
Lisää suosikkeihinSelaa suosikkejaPoista suosikeista
Ostokori

Ostoskorisi on tyhjä.

Jatka ostoksia

Lisää tilaukseen viesti Muokkaa viestiä
Lisää kuponki

Lisää kuponki

Alennuskoodi ilmoitetaan kassalla